Teemi Oy on perustettu vuonna 2017. Yrityksen perustajina on yrittäjäpariskunta Tuija Saralampi ja Mikael Ilola. Yrityksen toiminta-alue on pääsääntöisesti Kannuksesta noin 60 km säteellä poikkeuksia lukuunottamatta. Mikäli kohteesi sijaitsee kauempana, niin voidaan kuitenkin katsoa aina tapauskohtaisesti. Verkkokauppa palvelee koko Suomen alueella.
Tuija on koulutukseltaan rakennuskonservaattori ja toiselta koulutukseltaan sisustussuunnittelija. Tuija tekee suunnitelmia ja korjausneuvontaa asiakkaillemme.
Mikael hoitaa työmaat, toteutettavat työt ja verkkokaupan ylläpidon.
Konsulttikäynnit työmailla tehdään yleensä yhdessä, jotta saadaan asiakkaillemme mahdollimman laajasti tietoa.
Toteutamme pienistä erillisistä töistä (esimerksiksi paperitapetointi) suuriin koko rakennuksen kattaviin korjauksiin, jossa toimitaan yhteistyössä eri alojen ammattilaisten kanssa.
Kokemusta meillä on korjausrakennusalalta jo kahdenkymmenen vuoden ajalta museorakennuksista yksityiskoteihin. Satoja vuosia vanha suomalainen tietämys ja osaaminen ovat edelleen arvossaan ja jotka ovat käyttökelpoisia vielä tänä päivänäkin. Teemi Oy haluaa toteuttaa tätä sekä materiaalien, että laadukkaan työn muodossa. Yritys tarjoaa vanhoihin rakennuksiin kokonaisvaltaisia rakennuskonservointipalveluita perinnekorjaus- ja restaurointikohteisiin suunnittelusta toteutukseen.
Teemi Oy tarjoaa apua myös vanhempiin kohteisiin haettavien korjausavustushakemusten teossa ja neuvontapalveluita korjausrakentajille. Lue lisää palveluistamme.
Uusiin rakennuksiin Teemi Oy tuo vanhaa suomalaista tietotaitoa: kestävät ja hengitysilmalle hyväksi havaitut materiaalit, yksilölliset loppuun asti mietityt ratkaisut ja viimeistellyn lopputuloksen, unohtamatta kuitenkaan nykyrakentamisen arkea helpottavia tekniikoita.
Arvojamme ovat ympäristöystävällisyys ja mahdollisimman laadukas luonnonmukainen rakentaminen, joka on sopinut ihmisille aikojen alusta alkaen. Terveessä talossa on hyvä asua ja hengittää!
Verkkokauppamme löydät osoitteesta Teemituote.fi. Käy tutustumassa tuotteisiin!
Teemituote.fi Facebook-sivuilta löydät tietoa tuotteista ja uutuuksista verkkokaupassamme. Tästä pääset fb-sivuille.
Teemi Oy:n Facebook-sivuiltamme löydät tietoa ja kuvia työkohteistamme. Käy tutustumassa!